Archive

Archive for the ‘Vinkit’ Category

Valmentajan ja valmennettavan välinen suhde 

November 21st, 2014 Comments off

Valmentajan ja valmennettavan suhde on erityislaatuinen, joka riippuu paljon lajista, ikäryhmästä sekä taitotasosta. Monille nuorille valmentaja saattaa olla esikuva, jota valmennettavat katsovat ylöspäin. Tällöin valmentajalla on suuri vastuu nuoren itsetunnon kehittäjänä ja roolimallina. Valmentaja saattaa olla myös sopivan etäinen mutta tavallaan läheinen henkilö, jolle on helpompi avautua ongelmistaan kuin omalle perheelle. Osa nuorista saattaa kokea valmentajan varavanhemmaksi tai tukipilariksi nuoruuden myrskyissä. Valmentajan tulee harkita tarkkaan omaa rooliaan nuorten valmentajana: missä kulkee raja ja millainen suhtautuminen on kannattavinta herkässä vaiheessa olevien nuorten kanssa?Oli kyseessä nuori urheiluharrastuksen aloittelija tai jo kehittynyt urheilija, on valmennussuhteen oltava luottamuksellista ja tavoitteiden yhteisiä. Valmentajan ja valmennettavan suhteessa on kuitenkin säilytettävä selkeä työnjako: valmentaja ohjaa ja laatii suuntaviivat, hänen tulee seurata lajikehitystä sekä kouluttaa itseään. Valmentaja on johtaja, jolta tulee löytyä tähän vaadittavat taidot. Hänen tilannetajunsa ohjaa toimimaan oikein eri tilanteissa.Valmennettava taas odottaa kasvattajaltaan oikeassa suhteessa kuria, määrätietoisuutta, palautetta ja uusia menetelmiä tueksi kehittymiseen. Molemmilla on omat tehtävänsä hoidettavinaan eikä niitä tulisi sekoittaa liikaa. Valmentaja, joka antaa valmennettavalle kaiken pohdiskeltavaksi, eikä ota haltuunsa rooliaan harjoittelun ja kehitystyön vetäjänä, aiheuttaa tiimissä tai valmennettavassaan epävarmuutta. Kehitys kärsii, jos kilpailija joutuu itse osallistumaan liikaa valmennustyön suunnitteluun, sillä hänelle tulisi antaa mahdollisuus panostaa harjoitteluun ja itsensä kehittämiseen. Parhaimmillaan valmentajan ja valmennettavan yhteistyö on hedelmällistä työskentelyä, jossa kummankaan ei tarvitse miettiä paikkaansa työyhteisössä.

Categories: Vinkit Tags:

Valmennus hyväksi pokerin pelaajaksi tähtääville

March 24th, 2014 Comments off

Kaikissa peleissä ja urheilulajeissa tarvitaan valmennusta huipulle pääsemiseksi ja siellä pysymiseksi. Jopa videopelejä pelataan ammattimaisesti, ja Kauko-Idässä jossa se on suosittua valmennettavat asuvat omassa asuntolassaan, ja harjoittelevat ja lähestulkoon elävät valmentajansa kanssa ja onpa heillä valvottu ruokavaliokin.Pokerin pelaajille ei ehkä ihan yhtä intensiivistä ohjelmaa ole tarjolla, ja suurin osa pelaajista on myös aloittanut ammattilaisuransa aika lailla itsenäisesti, ainakin näin pohjoisessa. Valmennus on kuitenkin paljon nopeampi tapa oppia hyväksi pelaajaksi kuin pelkästään oman kantapään kautta pelin omaksuminen, kun käytettävissä on jos känsäiseksi päässyt kokeneen pelaajan pokerikantapää, jos näin voi runoilla. Valmentaja näkee myös paremmin kuin pelaaja itse mitkä ovat juuri hänen heikkoutensa, ja auttaa keskittymään niihin osa-alueisiin omassa pelissä joissa on eniten parantamisen varaa.Alkajaisiksi ensin kuitenkin pokerin säännöt on opittava, ja eihän valmennuskaan ilmaista ole, joten ensin pitää olla varma että kiinnostus peliin on pysyvää lajia. Pelaamisen netissä voi aloittaa Betsson:in pokerisivuilla. Juuri nyt heillä on esimerkiksi Riskitön Las Vegas-tarjous: jos voitat paketin satelliittiturnauksessa, saat paikan tuhannen taalan tapahtumaan, joka pelataan kesäkuun lopulla Las Vegasin Rio Casinolla: jos siellä pääset rahasijoille, saat löyhytellä setelinippua ja kehua kavereille, mutta jos et niin saat alkupanoksesi takaisin. Jos et ole vielä valmis pelaamaan satelliitti turnauksiinkaan, niin sivuilla voi harjoitella pokeripelejä myös ilmaiseksi virtuaalisella leikkirahalla.Valmennusta ei Suomesta hevillä löydy, mutta onneksi on netti: myös henkilökohtaista valmennusta saa videopuhelun kautta netistä. Hyvä englanninkielen taito parantaa mahdollisuutta löytää pätevä pokerivalmentaja noin 1000 %:sti, mutta nykyään asiantuntevia valmentajia on jokunen kotimaassakin, vaikka useimmiten silti netin kautta koska heitä ei kuitenkaan joka niemessä asu. Henkilökohtainen valmennus ei ole ilmaista, ja siten sopii pelaajille joilla on jo jonkun verran kokemusta ja vakaa halu pelata ammattimaisesti. Valmennus useimmiten maksaa itsensä takaisin nopeasti peleissä. Myös kirjoja lukemalla voi valmentautua, monet tunnetut pokerinpelaajat ovat kirjoittaneet oppaita joita löytyy sekä suomennettuna että alkukielellä eli yleensä englanniksi.

Categories: Vinkit Tags:

Tarvitsetko valmentajan aloittaaksesi kuntoilun?

October 7th, 2013 Comments off

Vastaus kysymykseen on niin selvä ei että melkein sen voisi jättää siihen – paitsi että vastaus on Ei, mutta…– Ei, mutta jos ei ole tuttu kuntosalin laitteiden kanssa, ja haluaa kuntoilla salilla, pelkkä 10 minuutin opastus ei varmasti riitä hyvään lopputulokseen pääsemiseksi. Jos ei ole tottunut salilla kävijä, vaarana on paitsi tehoton harjoittelu, jopa urheiluvamman riski. Kunto-ohjaajaa ei varmasti tarvita joka kerralla, tai kaikki eivät tarvitse, mutta kuntoilusuunnitelman laatimisessa on hyvä olla asiantuntija mukana, ja kun tavoitteisiin päästään voi taas keskustella valmentajan kanssa uusista tavoitteista.– Ei, mutta monille aloitus kuntoiluun onkin jonkun kurssin tai muun ohjatun liikunnan parissa, kuten tanssin, aerobicin tai kuntonyrkkeilyn ja niin edelleen. Tällöin pakettiin tulee paitsi joukon tuki, myös ohjaus tehokkaaseen kuntoliikuntaan. Tämä on paljon motivoivampaa kuin yksin kotonaan voimistella musiikin tahdissa, ja ohjaaja ja muut kuntoilijat automaattisesti saavat ihmisen pinnistelemään enemmän.– Ei, mutta yksin harjoitellessa monesti ei tule työnnettyä itseään eteenpäin. Toki suunnitelman voi tehdä itsekin, esimerkiksi sen mukaan että juoksulenkin pituus tai nopeus kasvaa tietyn määrän tietyssä ajassa, ja valmiita ohjeita voi tulostaa netistä, mutta jonkinlainen ohjaus tekee tavoitteet helpommiksi saavuttaa. Se auttaa myös valitsemaan sopivasti haastavat sellaiset. Juoksu tai muu kuntoilu muiden kanssa, kaverien tai jonkin ryhmän, kannustaa haasteiden saavuttamiseen – tai pitäisikö sanoa että aivan yksin harjoittelu kannustaa monia haasteista ja tavoitteista laistamiseen?

Categories: Vinkit Tags: