Mitä ominaisuuksia tarvitaan hyvältä valmentajalta, esimerkiksi jääkiekossa?

March 24th, 2014

Valmentajalle ei riitä pelkkä rautainen ammattitaito, vaan myös kyky motivoida muita ja ymmärrys harjoittelun vaikutuksista. Useimmat valmentajat ovat itse olleet oman lajinsa ammattilaisia, mutta hyvästä jääkiekkoilijasta ei automaattisesti tule hyvää valmentajaa.

Monet ammattivalmentajat ovat opiskelleet urheilulääketieteitä ja jotkut myös psykologiaa.  Ymmärrys siitä, miten harjoituksella päästään parhaisiin lopputuloksiin, onkin hyödyllinen eikä aina itsestään selvä alue: Monissa lajeissa urheilijat harjoittavat asioita, jotka eivät amatööristä vaikuta aina järkeenkäyviltä: juoksijat tekevät painoharjoituksia, esimerkiksi. Pelkästään pelaamalla jääkiekkoa ei tullakaan jääkiekon mestariksi, vaan erilaisia kunto- ja voimaharjoituksia tarvitaan myös. Suurempi määrä harjoitusta ei sekään ole aina yksiselitteisesti hyvä asia: ruumis tarvitsee myös palautumista harjoittelujaksojen välillä.

Psykologisestikaan valmennus ei voi olla vain kepin ja porkkanan tasaista vaihtelua, vaan tarvitaan vaistoa siitä, miten motivoidaan yksilötasolla pelaajia, ja miten pidetään joukkuehenkeä yllä. On kyseenalaista voiko tätä alaa opiskella kirjoista, mutta varmasti siinä voi tulla paremmaksi. Kuten sanottu, monet valmentajat opiskelevat alaa – toisilla on takanaan pitkä ja vaiheikas ura pelaajana. Liiallinen pelaajien painostaminen saattaa heikentää pelituloksia, ja totta kai myös liian vähäinen painostaminen.

Valmentajan tärkeimpiä ominaisuuksia on kyky kommunikoida. Se on tärkeimpiä tapoja joilla hän voi vaikuttaa joukkueen pelin tasoon: joukkueen johto päättää pelaajien palkkaamisesta. Valmentajan rinnalla on yleensä kunto-ohjaaja joka osittain päättää pelaajien harjoittelusta. Valmentajan tärkeimmäksi tehtäväksi jää jokaisen pelaajan valmiuksien hiominen ja joukkueen yhteistunnon ylläpitäminen, pelitaktiikan kehittämisen lisäksi. Hänen täytyy myös hallita suvereenisti ulkopuolisten tahojen kanssa kommunikointi: Ennemmin tai myöhemmin häneltä pyydetään selitystä joukkueen huonoon menestykseen, sillä mikään joukkue ei etene voitosta voittoon.

Huipputason valmentaja tarvitsee myös paksun nahan. Tuskin se muitakaan valmentajia haittaa, valmentajaan kun ollaan helposti purkamassa turhautumisia pelikentällä tai -kaukalossa. Mutta liigatasolla, valmentajaan kohdistuvat monet ulkopuoliset paineet. Kaikki takaiskut pelissä laitetaan helposti valmentajan syyksi, sekä lehdistön, seuran johdon että niin sanotun suuren yleisön mielessä. Valmentajia myös vaihdetaan paljon hanakammin kuin vaikka toimitusjohtajia – huipputason valmentaja saattaa hyvinkin saada kengänkuvan takalistoonsa lyhyenkin rupeaman jälkeen, jos tulos ei miellytä seuran johtoa. Monet pitkän linjan valmentajat ovat kokeneet sekä voiton huumaa että tappion karvautta, mutta ovat selvinneet kummastakin ja jatkaneet edelleen. Valmentajan tuleekin tuntea hyvin omat vahvuutensa ja heikkoutensa, samoin kuin joukkueen, eikä antaa pelionnen – sillä tuurillakin on osuutensa – heilutella häntä mielin määrin. Huipulla tuulee, kuten sanotaan, ja valmentajalla täytyy olla riittävästi itsevarmuutta jatkaa hyväksi uskomallaan linjalla, väliaikaisista tappioista huolimatta, mutta samalla riittävästi joustavuutta ja kykyä itsekritiikkiin vaihtaakseen taktiikkaa jos se näyttää olevan ongelmana. Narsistista ei tule hyvää valmentajaa, mutta ei myöskään ihmisestä jolta puuttuu itsetuntoa.