Valmennusklinikka

Suomessa moni ajautuu valmennustyöhön puolivahingossa. Koska seuratoiminta maassa on vilkasta ja perustuu osittain vapaaehtoisuuteen, tarvitaan vanhempia apuun monissa pienemmissä joukkueissa. Moni on ponnistanut valmentajaksi itse opetellen, mutta nykyisin korkealla tasolla valmennukseen tarvitaan opiskelua ja taitoja useilta eri osa-alueilta. Monelle kilpaurheilijalle siirtyminen valmennustyöhön kilpauran jälkeen on luonnollinen valinta.Hyväksi valmentajaksi ei kuitenkaan riitä ainostaan oma kokemus lajista. Monet lajit kehittyvät hurjaa vauhtia: uusia välineitä, sääntöjä, valmennuskikkoja ja keksintöjä tulee markkinoille jatkuvasti. Lajissa joitakin vuosia aiemmin toimineen tulee päivittää tietonsa siitä, mitä laji on nyt? Mitä lajilta odotetaan tulevaisuudessa ja erityisesti sen taitureilta? Oma lajikokemus voidaan kääntää voimavaraksi, jos valmennustyötä osataan lähestyä oikeasta näkökulmasta. Valmentajan tulee muistaa, että valmennettava on eri yksilö, erilaisine voimavaroineen eikä se mikä toimin itselleen harjoittelussa, toimikaan ehkä toiselle. Omat kokemukset ja tavat toimia tulee osata jättää tietyissä tilanteissa taka-alalle ja keskittyä tähän hetkeen ja valmennettavan omaan kehityskaareen.Entisellä ammattilaisella on tietoa ja ymmärrystä, miltä tietyt tilanteet tuntuvat ja parhaiten hän voikin käyttää tätä voimavaraan hyödyksi. Omista tuntemuksista kisatilanteissa, harjoittelun kinkkisissä käännekohdissa ja painiskelussa itsensä kanssa kannattaa ammentaa valmennettavan osaan asettumisessa. Oman uran negatiiviset ja positiiviset kokemukset voi kääntää voimavaraksi ja pyrkiä välttämään ne kuopat, joissa itse on aikoinaan kahlannut.