Valmentajan ja valmennettavan välinen suhde
Valmentajan ja valmennettavan suhde on erityislaatuinen, joka riippuu paljon lajista, ikäryhmästä sekä taitotasosta. Monille nuorille valmentaja saattaa olla esikuva, jota valmennettavat katsovat ylöspäin. Tällöin valmentajalla on suuri vastuu nuoren itsetunnon kehittäjänä ja roolimallina. Valmentaja saattaa olla myös sopivan etäinen mutta tavallaan läheinen henkilö, jolle on helpompi avautua ongelmistaan kuin omalle perheelle. Osa nuorista saattaa kokea valmentajan varavanhemmaksi tai tukipilariksi nuoruuden myrskyissä. Valmentajan tulee harkita tarkkaan omaa rooliaan nuorten valmentajana: missä kulkee raja ja millainen suhtautuminen on kannattavinta herkässä vaiheessa olevien nuorten kanssa?Oli kyseessä nuori urheiluharrastuksen aloittelija tai jo kehittynyt urheilija, on valmennussuhteen oltava luottamuksellista ja tavoitteiden yhteisiä. Valmentajan ja valmennettavan suhteessa on kuitenkin säilytettävä selkeä työnjako: valmentaja ohjaa ja laatii suuntaviivat, hänen tulee seurata lajikehitystä sekä kouluttaa itseään. Valmentaja on johtaja, jolta tulee löytyä tähän vaadittavat taidot. Hänen tilannetajunsa ohjaa toimimaan oikein eri tilanteissa.Valmennettava taas odottaa kasvattajaltaan oikeassa suhteessa kuria, määrätietoisuutta, palautetta ja uusia menetelmiä tueksi kehittymiseen. Molemmilla on omat tehtävänsä hoidettavinaan eikä niitä tulisi sekoittaa liikaa. Valmentaja, joka antaa valmennettavalle kaiken pohdiskeltavaksi, eikä ota haltuunsa rooliaan harjoittelun ja kehitystyön vetäjänä, aiheuttaa tiimissä tai valmennettavassaan epävarmuutta. Kehitys kärsii, jos kilpailija joutuu itse osallistumaan liikaa valmennustyön suunnitteluun, sillä hänelle tulisi antaa mahdollisuus panostaa harjoitteluun ja itsensä kehittämiseen. Parhaimmillaan valmentajan ja valmennettavan yhteistyö on hedelmällistä työskentelyä, jossa kummankaan ei tarvitse miettiä paikkaansa työyhteisössä.