Archive

Archive for January 12th, 2015

Valmentajan mentaliteetti 

January 12th, 2015 Comments off

On vaikeaa sanoa millainen hyvän valmentajan kuuluisi olla. Joukkuelajeissa koko joukkueen sen hetkinen kokoonpano, mukaanlukien valmentaja, on ratkaisevassa roolissa. Joukkueen jäsenten ja joukkueen sekä valmentajan väliset suhteet ovat tärkeitä. Hyvän valmennusohjelman lisäksi joukkue on saatava innostumaan, luottamaan ja tavoittelemaan parasta mahdollista sijoitusta. Valmentaja on tiiminsä kapellimestari, joka toimii myös hengennostattajana.Yksilölajeissa valmentajan ja valmennettavan välinen suhde on ainutlaatuinen. Molemmat tähtäävät menestykseen ja dialogin täytyy olla avointa, mikäli halutaan saavuttaa hyviä tuloksia. Harjoittelun, siihen liittyvien negatiivisten ja positiivisten tunnelmien sekä päämäärien tulee olla selkeitä ja samansuuntaisia.Hyväksi valmentajaksi voidaan tulla montaa eri kautta: takana voi olla esimerkiksi oma aktiiviura lajissa tai koulutus lajin valmentajaksi. Teknisen osaamisen lisäksi hyvän valmentajan mentaliteettiin kuuluu vahva osaaminen henkisenä valmentajana. Kasvattiaan tai kasvattejaan täytyy osata ohjata kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla viisaudella. Siihen tarvitaan oppia, kuinka valmennus saadaan tehoamaan parhaimmalla mahdollisella tavalla, kun psyykkinen tsemppauskin otetaan huomioon.Jokaisella on hyviä ja huonoja päiviä. Toisinaan juoksu kulkee, hiihto luistaa ja salibandyjoukkue puhaltaa jokaisessa tiukassa tilanteessa virheettömästi yhteen. Huonoina hetkinä suoritus tuntuu tahmealta ja väkinäiseltä, ja nousuun aallonpohjasta tarvitaan ammattitaitoisen valmentajan apua. Juuri näihin hetkiin valmentajan tulee keskittyä, valaa uskoa ja luottamusta, ottaa oppia virheistä ja nostaa kilpailija tai kilpailijat seuraavalle tasolle, josta uusi nousu alkaa. Hyvä valmentaja on innostaja ja arvostettu kritisoija, johtaja, jonka taktiikkaan ja ohjeisiin luotetaan. Hyvä valmentaja antaa palautetta, joka on asiallista, muistaa tsempata muttei sorru ylilyönteihin. Hyvä valmentaja kantaa myös itse vastuun epäonnistumisista lannistumatta. Hän puhaltaa valmennettaviinsa uutta henkeä tappion hetkellä ja näyttää suuntaa ylöspäin. Hyvällä valmentajalla on ominaisuus kuunnella ja tulla kuunnelluksi.

Categories: Vinkit Tags: